Karin päivän sanat

Alla pieni tunnelmakuvaus vuodelta 2006. Nytkin vielä koen samoja traumaattisia, pelonsekaisia, tunnelmia. Olen jälleen istuttanut sipuleita, ei ruohosipuleita eikä hillosipuleita, keväisen väriloiston toivossa. Keväällä totesin taas, etten ole nähnyt tiettyjä tulppaaniyksilöitä vuosiin. Niinpä kävin sipulitiskillä kaupassa ja pistin palleroiset maahan. Kevättä odotellessa...tunnelmia 2006: Uutisia omista viljelmistäni kaupunkiasuntoni ikkunan alla. Viime syksynä istuttamani kukkasipulivalikoima ei sitten tuottanut erityisen koristeellista satoa. Osa tulppaaneista tuli esille edustuskelpoisina. Kuitenkin suurin osa istuttamistani sipuleista ei tuottanut kukkia. Osa tuhoista meni varmaankin sen rotan piikkiin, joka kai asusti kukkapenkissäni talven yli. Voevoevoevoe. Nyt mieleni on kesän kukintojen loppusuoralla melekein yhtä musta kuin kukkapenkkini multa. Kuiva kesäkin oli kasveille fyysisesti rankka kokemus. Elämä on...kova koettelemus. Kesän kuivuuden ja heikon kasteluinnon vuoksi o

Sorsien ruokailutottumuksia voisi kuvailla melko sivistymättömiksi. Hervannan Ahvenisjärven sorsaravintolassa, tein havaintoja sekä kuullun, että nähdyn perusteella. Sorsien lounasaikaan ravintolan asiakkaat vaelsivat pitkin annostiskiä l. lammikon vedenpintaa. Siinä ne lintuparat nokat täristen, mussuttivat ateriaansa. Jännä kuunnella sitä lässytystä, jolla voisi kuvata sitä sorsien tapaa siivilöidä ravintoa veden pinnalta. (Meille ihmisyksilöille opetettaan ettei ruokapöydässä pidä maiskutella, sanoo koulunkäyntiavustaja). Oho vahingossa kasvattajanroolini nosti nokk...eiku päätään. Ka sittenpä ohi kulki pari pulua, anteeksi sepelhanhea. Sinänsä kiva näky, mutta sääliksi käy. Jos me ihmiset käveltäisi pitkin Tampereen katuja päivät pitkät pää edestakaisin heitellen, voisihan siinä syntyä vähintäänkin niskatuppitulehdus tai muuta lievää oiretta. Olisi se ehkä hieman mielenkiintoisan näköistäkin kun Keskustori olisi täynnä ihmisiä, joiden pääkopat nykisivät edestakaisin joka kerta kun

Jalostetumpi muoto perinteisestä koti-villkoirasta on tietenkin puuvillakoira. Sen mieltä lämmittävä karvaisuus on monin verroin tuuheampaa kuin perinteisen villakoiran. Puuvillakoiran olemuksen jalloutta voisi kaenuulaesittaen kuvata senoilla mahottoma säöseä. Kun rotu on niinkin arvokas se välittömästi huokuu yksilönkin luonteesta. Ensinnäkään puuvillakoirat eivät viihdy tavallisissa kotinurkissa vaan asuinympäristökseen ne vaativat hieman sivistyneempiä olosuhteita. Esimerkkinä ottasimme tässä tapauksessa Buu-nimisen puuvillakoirayksilön nimeltämainitsemattoman vaatetusliikkeen kantahenkilökuntaan kuuluvana. Yleisestikin tämän kyseisen liikkeen pukuvalikoimasta löytyy tietenkin hieman rahvaanomaisemattomampaa puuvillatuotteistoa. Siellä Buu sitten saa aivan vapaasti hengailla puuvillapaitojen jalossa maailmassa. Eikä vaatimattomammat kotivillakoirat kovin helpolla eksy moisiin ympyröihin häiritsemään. Buu sanoo: Tunnen itseni varsin sivistyneeksi tällaisessa hienossa muotimaailmassa