Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Lupaukset: 2. Timoteuskirje- 1. Johanneksenkirje

2. Tim. 2:11-13 - uskollinen Jumala Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaa. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää. Hepr. 3:6 - olemme Jumalan rakennus Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme. Hepr. 4:10-11 - lepo taivaassa Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen, niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle. Hepr. 4:15-16 - lähestykää Jumalaa Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin ko

Lupaukset: Galatalaiskirje- 2. Tessalonikalaiskirje

Gal. 3:13-14 - saamme Pyhän Hengen Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu:"Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. Gal. 3:27-29 - perimme paikan taivaassa Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Aabrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle on luvattu. Gal. 6:8-10 - hyvän tekeminen Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meih

Lupaukset: Roomalaiskirje- 2. Korinttolaiskirje

Room. 1:16-17 - evankeliumin voima Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu:”Uskosta vanhurskas saa elää.” Room. 2:7,10-11 - ikuinen elämä Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. Room. 3:22-24 - vanhurskaus Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Room. 4:20-21 - armo syntiselle Laki tuli maailmaan sitä v

Koiran- vai kamerantaluttaja

Kuva
Lauantai-aamu 9:00. Minä ja paras lemmikkini Canon-järjestelmäkoira eiku -kamera olimme aamukävelyllä. Siellä sitä kyykittiin milloin puskassa, milloin lammen rannalla sorsien luona. Joitakin ihmisiäkin liikkui tienoilla, tietenkin minun lisäkseni. Kuten arvata saattaa lauantaiaamuna liikkujat ovat ueinkin koirantaluttajia. Lemmikkien parhaaksi he uhrautuvat ulkoiluttamaan itseäänkin näin viileänä syystalviaamuna. Aurinkoa ei näy "mailla halameilla" kuten Kuhmossa on tapana sannoa ku jotaen ei näö lähistöllä. Lemmikki-kamerani optimaalinen ulkoilusää kyllä olisi reilusti plussan puolella, jolloin sen elintoiminnot ovat parhaimmillaan. Mutta kyllä se näin viileässäkin on ihan virkeä yksilö. Kiltisti se pisti nenänsä milloin puskaan milloin se katseli linssin läpi laajempia lievän lumipeitteen peittämiä maisemia. Mitä isäntä edellä sitä Canon perässä. Minuahan voi syyttää, jos astun puskaan ja räppään kamerallani kuvan Rosa rugosa:n (kurtturuusun) marjoista. Canon on kuitenkin

Roskalintujen sosiaalista työelämää dyyKarin silimin

Päivänä eräänä näin kun varikset ja naakka seisoskelivat yhdessä tuumin parkkipaikalla. Siihen ne olivat väliaikaisesti sijoittaneet omanlaisensa persoonansa. DyyKari sattui paikalle (omanlainen persoona sekin) ja sai todistaa karmean työpaikkakiusaamisen tapahtuvan. Itse en ollut tonkimassa roskakoreja, sen ilmaisen tässä heti alakukätteen, ettei tule väärinymmärryksiä. Kuitenkin "roskalintujen" työpaikastahan oli kyse. Onhan niin varisten kuin naakkojenkin tapana keräillä roskia omiin tarpeisiinsa ihan työkseen ja monestihan juuri parkkipaikalla löytyy roskiksia pullollaan evästä sekä kaupassakävijöiden sormista pudonneita murusia. No mennäänpä nyt kuitenkin syvemmin työpaikkakiusaamisen yksityiskohtiin. Kolme varista, seisoi parkkipaikalla, yhtään ei lentänyt pois (kuten lastenlaulussa ei soi). Yksi törkimys-varis oli ottanut niskalenkkiotteen pienemmästä naakasta ja piteli sitä pahoin. Siinä se naakka vikisi (siltä se kuulosti) ja pari varista vain katsoi vierestä. Voihan

Zoomlande – Kuhmon perukassa kuhisoo (osa 2b:ruokatapakulttuuria)

Kuva
Tällaisia elämyksiä koin 6 vuotta nuorempana vieraillessani Koti-Kuhmossa. Omat ruokailutavat ovat tuossa ajassa ehkä sivistyneet (ainakin makkaransyönnin määrässä). Toisin on varisten laita. Vieläkin variksien ruokakulttuuriin kuuluu niin sanottu nokkimis-ruokkimis-tyyli sekä kaikenlaisen roskaruoan nauttiminen. Minä olen jo oppinut syömään haarukalla ja veitellä (toisaalta jo lapsena). Kaiken lisäksi ruokavalioni on vähemmän rasvoittunut. Mutta...näin Kuhmossa sivistyksen kehdossa 2004: Yleensä voisi kuvitella, että eläinten tarkkailuun tarvitaisiin synkeä korpi tai muu vähemmän urbaani paikka. Varustuksen tulisi sisältää: kiikarit, kumisaappaat, Offia (sääskimyrkky) tai karvalakki (talviolosuhteet), maaston mukainen puku, retkeilysaappaat, termostpullo, kompassi (metsään eksymisen välttämiseksi) ym. Parhaimmillaan koppi suon laidassa, jossa vietetään määrätön aika päiviä, nähdäkseen edes yhden eläimen sääskien lisäksi. Mutta käytäntö on osoittanut ettei välttämättä edes tarvitse ast

Zoomlande – Kuhmon perukassa kuhisoo (osa 1:karhu ja susi, vain jäljet jäi)

Kuva
Muistelenpa tässä hieman menneitä näkemyksiä erämaaman, minnekäs muualle ku Kuhmoon. Näin karhu-rikkaassa muolimassa on syytä palata sinne todelliseen karhujen syntypesään. Nyt ne otukset ovat tosin levittäytyneet melkeinpä Helsingin nurkille. Meikäläisestä Kuhmon juntista tuli city-Kari, suomalaista peräkylän asukista (karhu) tuli city-karhu. Mietitään sitä.. Kamera laolo ja filimi palo, meloko lyhyillä polttoväleillä. Ei sitä aena oo tullu ajatelleeksi, miten eläinrikasta elämä on Suomessakin, ja vieläpä karussa Kaenuun luonnossa. Ihmeellinen luonto sävväötti taas kertaalleen kotimaesella lomaviikollani. Välliinsä elläemillä voe havvaeta meleko ihmimillisiä käyttäymispiirteitä. Ja sehä tekköö eläinten käyttäytymistutkimuksen vallan mielenkiintoiseksi. Sen totesi aikanaan myös esim. Konrad Lorenz, eläinten käyttäytymistutkija. Mutta johdannosta huolimatta mennään asiaan. Ensimmäiset potilaat areenalle. Nämä yksilöt eivät paljon kuvissa kumartele. Susi ja karhu edustavat kotonapäin kul

Sijoittamisvinkki

Sijoittaminen yhteyteen Maalimaha o täönnä sijotuskohteita, eikö totta. Osakkeet, talot, aotot, kiekko maalin yläpessään, golfpalllo kolloon... Entäpä jos sijotettaisiin enemmistö elämän osakkeista Jumalan valtakunnan sponsoroimiseen. Room. 12:4-17 ...me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.... Me Jeesuksen uskovat olemme yhtä ruumista, rakkaudessa. Ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. 1. Kor. 12:25-27 Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Semmosta se yhteys on! Gal. 6:2. Meidän tulee erityisesti osoittaa rakkautta ja antaa panoksemme Herran omiin. Unohtamatta muita ihmisiä! Gal. 6:10 Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin. 2. Kor. 9:7-15 ...Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti

Jesajan kirjan lupauksia

Jes. 40:29-31 - Jumala nostaa uupuneen Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikoille voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. Jes. 41:10 - Jumala vahvistaa meitä - älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen vakaalla, lujalla kädelläni. Jes. 42:1-3 - Jeesus auttaa ja parantaa meidät Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Jes. 49:10-13 - Jumala lohduttaa ja antaa ilon Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano, ei heitä a

Evankeliumien lupauksia

Matt. 6:33-34 - Jumalan huolenpito Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Matt. 7:7-8 - rukoileminen Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen etsijä löytää ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Matt. 18:4-5 - suurin taivasten valtakunnassa Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Matt. 10:29-30 - älkää pelätkö Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset. Matt. 11:28-30 - lepo Herrassa "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien u

Armonlisävero, ei verollista armoa

Katselin tuossa taannoin dokumenttia maailman taloudellisesta tilanteesta. Koko maailman valtioiden velat ylittävät 20 biljoonaa! Euroopassakin valtioiden velkasaneeraukset ovat kuumimmillaan kun kirjoitan tätä tuotosta. Siinä velkapelissä ei armoa nähdä, vaikkakin esim. Kreikan suhteen ollaan armollisen epävarmoja saadaanko lainattua=verollista rahaa takaisin. Arvonlisävero, lempinimeltään ALV, kuuluu nykyään kaikkien Suomessa ostettujen tuotteiden hintaan. Arvonlisäveron luonteeseen kuuluu, että se rapsahtaa jokaisen kuluttajan kärsittäväksi, rodusta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. Siinä ei paljoa mietitä armon periaatteita, armontonta menoa se on. Jumalalla on kuitenkin tarjottavana meille erikoistarjous. Verotonta, armollista ja täysin ilmaista armoa tarjolla. Siihen ei kuulu edes perinteistä lahjaveroa, vaikka summaa ei voi edes määritellä sen mittaamattoman suuren arvon vuoksi. Jeesus, Jumalan Poika, kuoli ristillä puolestamme. Ja se saadaan vastaanottaa uskossa täysin ilman

Sananlaskujen sanasto

Sanasto pohjautuu vuoden 1933 käännökseen. A. Ahkeruus 10:4-5; 12:10-12:24-27;13:4; 31:13 Avioliitto 5:15-19 Ahneus 15:27; 20:21; 21:26; 28:22-25 Armahtaminen 14:20-22; Armo 3:3-4,34; 14:31; 19:17; 28:13 Auttaminen 11:17; 12:17: 17:17; 28:27; 29:24 Auttava Jumala 2:7 E. Etsiminen (Jumalan) 1:28; 8:17; 28:5 Elämisen taito 3:5; 4:10-23; 6:23; 11:6,19; 13:12-14; 14:8,27; 15:32; 18:21; 19:23; 21:21; 22:4; 17:13; 19:17; 22:9; 31;8-12 Elämän katoavaisuus 31:30 H. Hallitseva Jumala 8:14-16 Hyvän tekeminen 3:27-28; 11:16-28; 14:22; 17:13; 19:17 Harhaan meneminen 5:22-23; 7:1-27; 8:36; 19:1-3 Harkinta 14:29; 20:25 I. Itsehillintä 10:19; 16:32; 17:27; 25:28 Iloitseminen 5:18-19; 10:27-28; 12:10,20; 14:13; 17:22; 23:15-25; 29:2-6 Ihmisviisaus 17:16; 21:24-30; 26:12-16; 28:11 J. Johdatus 10:29 Jumalattomat 4:14-19; 5:22-23; 9:7-9; 10:3-32; 12:3-21; 21; 27:14; 28:27; 30:10-11; K. Katumus 28 Kelvottomuus 6:12-15; 16:27 Kirous ja siunaus 3:33; 11:26; 20:20; 24:24; 3

UT:n kirjeiden sanasto

Ahdistukset vrt. kärsimykset Room. 5:2-5, 8:35-39, 8.35; 1. Kor. 4:9-13; 2. Kor. 1:3-10,7:4-6; 1. Tess. 3:1-8 Ajatteleminen Fil. 4:8 Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä on oikeaa, puhdasta… Alamaisuus Filem. 8-16 Anteeksiantaminen 2. Kor. 2:5-11 Jos, joku on tuottanut surua… Joh. 20:20 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksiannetut. Anteliaisuus vrt. keräys 2. Kor. 9:5-9 …iloista antajaa Jumala arvostaa. 9:10-15 meidän työmme synnyttää kiitollisuutta… Antikristus 2. Tess. 2:1-12 Älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan… 1. Joh. 2:18-27 Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään… 2. Joh 1:7 Apostolit 1. Kor. 9:1-18 …evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista… Gal. 1:11-24 …minun (Paavali) julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Ef. 3:1-11 …ilmoittaa sen pyhän suunnitelman… Kol. 1:24-2:5 H