Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Aika on

Aika on istuttaa, ja repiä istutus... Aika on olla vaiti ja aika puhua. Saarn. 3:1- Nyt on se aika minulla, että vaikenen kuin palomuuri. Vaikenen "sairaslomalle" n. puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen palaan asiaan l. blogiin. Elämässä on vuodenaikoja, minun vuodenaikani on nyt karhumaesesti talavilepo. Kol. 2:6-7 ...Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana

Hengellinen valoilmiö versio 1

Matt. 5:14-16 – olemme Jumalan rakkauden eteenpäinviestittäjiä "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. Efesolaiskirjeen 5. luvun alussa kehotetaan rakkauden ohjaamaan elämäämme, Koska Kristuskin on rakastanut meitä. Hänen rakkautensa on meidän valomme maailman keskellä, Hän saa aikaan sen mikä on Hänen hyvä tahtonsa (Fil. 2:13-). Meidän on lähdettävä liikkeelle kohdaten ihmisiä rakkaudellisesti arjessa, rukoillen että Jumala tekisi meissä sen hyvän tahtonsa. Eihän meissä ole itsessään mitään hyvää. Siihen Paavali sannoo vakavat sanaset Roomalaiskirjeen 7. luvussa. Ei anneta Jumalan rakkaudesta lähtevän lämmön mennä harakoille, vaan Gal. 6:9-10.

Kristuksen tuoksuina

Kuva
Fil. 2:12-16 – Jumala toimii meidän kauttamme maailmassa Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla kun pidätte esillä elämän sanaa. Jumala se vain tekee tahtonsa näkyväksi. Ja Hän käyttää meitä vajavaisia saviruukkuja tahtonsa eteenpäinviejinä. Jumalan sana saa meissä aikaan hänen tahtonsa mukaista toimintaa. Sopivassa määrin nautittuna Sana vaikuttaa itsessään. Ei tarvihe koettaa veäntää omalla voemalla. Rukoilla kannattaa, että olisimme alttiita saviastioita, halukkaita palvelemaan kun Jumala tahtoo meidän toimivan. 2. Kor. 2:14-15 – raikkaina Kristuksen tuoksuina Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!.... Ja eiku r

Yhteys Jumalaan, Sanassa pysyminen

Kuva
Hepr. 10:19-26 ...Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin...emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia...meidän on rohkaistava toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.. Meidän tulee luottaa Jumalaan, koska Hän on uskollinen. Hän on totuus ja siitä totuudesta kertoo Raamattu. Jumalan tahdon kyseleminen Raamatun valossa on meille Jumalan lapsille oleellista, niinkuin pikkulapselle on luontaista kysellä vanhemmiltaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kun Jumala on totuus, Hän tahtoo kertoa meille kaiken mitä on tarpeen tietää pelastuaksemme ja Hänen tahtonsa mukaan elääksemme. Toinen toisemme rohkaiseminen seurakuntayhteydessä, Raamatun sanassa ja Jeesuksen sovitustyössä pysymiseen on olennaista. Yhä enemmän uskovia, Jumalan lapsia, Paholainen ja syntisyys tahtovat viedä harhaan. Raamatun

Villakoiran maailma kehdosta hautaan

Kuva
Arviolta viikko sitten se alkoi. Edellinen villakoira-populaatio oli tuhoutunut lähes täysin kun hirmumyrsky Miele oli pyyhkäissyt yli huoneistoni nielaisten mustaan aukkoonsa lähes jokaisen silloisen maailmankaikkeuteni yksilön. Mattojen alle ja mutkaisimpien nurkkien perukoille sen tuhovoima ei ollut silti yltänyt. Ja epäilemättä joitakin yksilöitä oli selvinnyt avoimillakin tasangoilla. Jäljelle jääneet villakoiranalut olivat tottuneet rauhalliseen elämään jopa viikon ajan, eivätkä olleet varautuneet niin luonnottomaan katastrofiin kuin sitten kävi. Oli hiuskarvan varassa, että ne olivat selviytyneet myrskystä. Isännän ansioista villakoirien yhteisöön on taas palannut rauha ja se kasvaa ja kehittyy yhä suuremmalla voimalla. Populaation selviytyminen jälleen kerran kriisistä sen elinvoima kasvaa tuottaen näin suurempaa tuskaa hirmumysrkyn aikaansaajalle. Lähestyvä kesä on tuonut auringonvalon yhä näkyvämmin taivaalle, joka on paljastanut talven yli selvinneiden villakoirien suunnatto

Rauhallisesti Kristus-ruumiissa

Mark. 6:30-32 ..."Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan ja levähtäkää vähän".... Apostolit olivat lähteneet evankelioimis-kiertuelle (Mark. 6:7-13) ja palailivat Jeesuksen luo. Jeesus oli kutsunut, varustanut ja lähettänyt heidät matkaan. Jumala oli antanut "eväät" tehtävän toteuttamiseen. Kullekin meille Jumalan lapselle annetaan oma paikkamme seurakunnassa, Kristus-ruumiin rakentamisessa (1.Kor. 12:12-31). Kukin jäsen on yhtä tärkeä, eihän kokonaisuus toimi, jos yksikin pieni jäsen on poissa pelistä. Rohkaiskaa siis kukin toistanne etsimään, löytämään ja toimimaan ilolla siinä tehtävässä, jonka Jumala armossaan antaa meille. Rakentukaa rakkaudessa, Jeesuksessa (1. Kor. 13). Matkalla Jumala tahtoo vahvistaa meitä elämään tämän maanpäällisen erämaavaelluksen, aina taivaan lepoon asti (Hepr. 4:9-11) Ps. 23 ...Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tiel

Miksi olet niin suora?

Kuva
Lapsukaiset työpaikallani ovat aikalailla suoria. Kommentteja ulkoisen olemukseni osalta ropisee välillä rankemmin kuin golfpalloja kukkamaalleni. Mutta eipä hättää, ne ovat vain tietyn ikäkauden tuomia ajatuksia. Miksi-kausi ihmiselämässä ylleesä sijottuu sinne kaokasseen lapsuuteen. Voe niitä aekoja... Miksi minä olen jo niin...oho kasvupyrähdys on näköjään tyrehtyny ku tulloo menneisyyteen kuuluvvie sanoja mielenpäälle. Miksi pitäisi ottaa elämää niin vakavasti. Saahan sitä välilä hullutellakin ja olla niinku lapset. No meinaa väkisin jo minunkin suuhun tarttuo nuo ikuiset lapsi-kotkotukset. Ryhdistäydyhä ny Kardemaister. No niin olen taas ihan hmmmm... normaali 30-40 vuotias, enkä kysy miksi. Miksi sitten paneuduin tähän aiheeseen. No siksi, että minä saan olla niin pitkä tai leveä kuin olen ja siihen ei ole muilla mitään sanottavaa. Mehän ollaan Jumalan luomia sellaisina ku ollaan, Hänen arvokkaina lapsinaan. Siinäpä meille rukousaihe, luottaa itsekin siihen arvokkuuteemme Jumalan

Jumalanpalvelus -meidänpalvelus

Kuva
Jeesus tuli maailmaan meidän vuoksemme, ei itsensä. Hän tuli palvelemaan meitä. Jumalanpalveluksen sunnuntaisin voisikin täten nimetä meidänpalvelukseksi. Matt. 20:27-28 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." Edeltävissä jakeissa Jeesus puhuu opetuslapsille siitä, että suurin heidän keskuudessaa on se, joka palvelee.Ja itsensä Hän asettaa esimerkiksi todellisesta palvelualttiudesta. Joh. 13. luku kertoo kuinka Jeesus pesi opetuslastensa jalat, todellista nöyryyttä Jumalan pojalta. Ja myöhemmistä luvuista luemme kuinka Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden ja avaten meille suoran yhteyden taivaan Isään, Room. 5:1,8-11. Täten teen johtopäätöksen: Valon lapset ohoi! Meidänpalvelustehtäväämme ohjatkoon mm. 1. Piet. 4:10-11 Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä

Zoomlande in Amerikka: Biisoni - ei piisamivaara

Kuva
Piisoni ja piisami ovat Pohjois-Amerikan villielläemie, jotka silloin tällöin tuppaavat häiritsemään tieliikennettä (biisoni), vesiliikennettä (piisami). Suomalaisia liikennehäiriköistä l. hirvistä, peuroista ja poroista varotellaan merkein. Piisamivaarasta en ole vielä tavannut varoituksia vesillä liikkuessani. Mutta entäs biisoni.Siitä vaarasta on omakohtaisia kokemuksia mistäpä muualta kuin niiden kotimaasta Amerikan Yhdysvalloista. Vuosi 2008 oltiin kurvailemassa Yhdysvaltojen pohjoisosassa, tarkemmin Yellowstone:n kansallispuistossa. Siellä elelee onnellisena isohko populaatio biisoneita. Onnellisia siinä mielessä, että ne ovat Kansallispuiston rajojen sisäpuolella ja nauttivat puiston luomasta rauhasta. Toisaalta voihan ne olla siinäkin mielessä onnellisia kun joutuvat ihmisten kuvattavaksi päivästä toiseen. Talvisin on onneksi kuvaustauko kun todella korkeat hanget ja nietokset peittävät maat. Suomalaisella landella, koti-Kuhmossa päin, hirviä ja peuroja ei pääse zoomailemaan k

Sergei-villakoira avaruudessa

Kuva
Pittääpä tässä vähän hengähtää, ennen kuin alan kirjoittamaan anaerobista l. hapetonta olotilaa kuvaavaa koiratarinaani. Olipa kerran...äh, liian lapsellista ilmaisua..aikoinaan kun avaruus oli valloittamatta asui Neuvostoliitossa koira nimeltä Sergei. Sergei vietti ihan tavallista Siperian elämää. Niin siinä vain kävi, että Siperia opettaa ja Sergeistä tuli matkailija. (Vedän välillä henkeä). Sergei oli ihan tavallinen villakoira pölyísessä Voltan kylässä, tavallisessa venäläisessä työläisperheessä. Se vietti rauhallista kotielämää isäntiensä sängyn alla loikoillen päivästä toiseen. Mutta sitten tuli vallankumous kotikoiran elämän. Joku oli keksinyt, että kuussa on koiran mentävä kolo. Ja niinpä Sergeille tuli äkkilähtö, kuten eräille etelänmatkailijoille. Joku onneton tuuppasi Segei-paran kypärä päässä rakettiin, eikä paluuta ollut, ainakaan ennenkuin raketti saapui maan kamaralle. Nyt historiallinen muistini pätkii, kun en muista pääsikö Sergei elävänä takaisin, kuten Juri Gagarin.

Kiitos kaikesta...Jumalalle tietenkin

Kuva
Vielä ei ole aihetta kiitellä kuluvasta vuodesta. Vuosihan on vasta aluillaan. Kiitellä voipi hangista, lumenauraajien työllisyydestä, karaisevista pakkasista, tulevasta keväästä ja oletettavasta hankien korkeiden sulamisesta sekä kohta viittä arkipäivää lähempänä olevasta taivaasta. Eikä tässä vielä kaikki. Ravinto, koti, ystävät...ja ennenkaikkea rakastava ja armahtava Jumala, joka tahtoo meille vaan parasta. Mark. 11:24-25 ...kaikki mitä rukoilette ja anotte, uskokaa saavanne, niin se on teille tuleva. Ja kun seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaassa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne. Oho, Raamatun sana johdatti kiitosaiheiden ytimeen. Jumalaa saamme kiittää, että hän antaa syntimme anteeksi. Kiitos. Annetaan mekin anteeksi toisillemme. Matt. 18:21-35 kertoo Herran säälineen palvelijaa mittaamattoman suuressa velassa, syntivelassa. Toisaalta mies ei anna anteeksi kanssapalvel

Se on virka-kysymys Se

Kuva
Toisaalta ei tarvihe ees esittää kysymystä kun vastaus on valmiina: lukemalla kokonaisuudessaan allaolevan Raamatun kohdan. Itse poimin vain parhaat palat.... 2. Kor. 3:1-18 3. Olettehan te selvästi Kristuksen kirje...ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä...6. ja Hän on tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. 7....kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta.. 8. kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka. 10. Sen kirkkaus on niin ylivoimainen, että sen rinnalla himmenee se, mikä ennen säteili kirkkaana. Se siitä virka-vastauksesta. Aikaslailla kirkasta on Jumalan Pyhän Hengen työ meissä. Johtopäätöksenä: 18. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. Tässäkin Raamatun kautta saamme katsell

Pysyvää

Kuva
Onko pysyvämpää kuin...joulutortun sakarat Pitäsi vissiin ostaa pullo erikeepperiä (liimaa) jouluksi. Joulutortuntekotalakoessa tulloo aena pettymyksiä sakaroetten paikallaanpysymättömyyden saralla. Aina prosessin alakuvaeheessa jo varauttuu siihen, että tortun taitetut kulmat aukeavat paiston aikana. Ja tuntuu siltä, ettei ne pysy paikollaan vaikka niittaisi ne kiinni. Nämä pysyvyysongelmat voivat olla tuttuja muillakin elämän tärkeillä osa-alueilla. Kaikki mitä huolellakin asettelee ja muotoilee pysyvämpään malliin eivät pysy loputtomiin aloillaan. Puhumattakaan työpaikkojen suhteen. No mutta onhan sentään jotain pysyvää. Jumala pysyy, eikä varmasti muutu tai muuta lupauksiansa meitä kohtaan. Raamatun sana on ja pysyy loppuun asti. Jumalan lupaus siitä, että hän rakastaa meitä ja tahtoo meidän pelastuvan, eikä joutuvan kadotukseen on maailman loppuun asti varma. Joh. 3:36/ Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen. 1. Kor. 13/Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo,rakkaus. Mutta suuri

Lupaukset: Psalmit

Ps. 23:1-3 - Herra suojelee Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä. nimensä kunnian tähden. Ps. 25:1-3 - Jumalaan turvautuminen Sinun puoleesi Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut. Ei kukaan, joka luottaa sinuun jää vaille apuasi. Ps. 31:24-25 - toivo Herrassa Rakastakaa Herraa, kaikki hänen palvelijansa! Herra suojelee uskollisiaan mutta rankaisee säälittä niitä, jotka uhmaten nousevat häntä vastaan. Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan! Ps. 50:14-15 - Jumalaan turvautuminen Anna Jumalalle uhriksi kiitos, täytä lupauksesi Korkeimmalle. Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua. Ps. 51:17-19 - Jumala ei hylkää särkynyttä Herra, avaa minun huuleni, niin