Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Puputusteologiaa

Kuva
Kun tullaan uskoon ja Raamatun sana sekä Jumala-yhteys alkaa kiinnostammaan, alakaa myös yksilöidyn kasvun ja oppimisen kausi. Uskovan kasvussa, vain olemisessa sekä liikkeellä olossa ei voi aina kulkea jäniksenä muiden selässä. Omat jalat, lepoasento ja liikeradat on syytä opetella myös ja erityisesti Jumalan koulussa, Raamatun sanan ja rukouksen siivittämänä. Raamatun Sanan puputtaminen ja korvien höristäminen Jumalan tahdolle ei välttämäti aena onnistu optimaalisesti jos vain kuulemme mitä muut opettavat. Usein on hyvä kyykistyä Raamatun ääreen Jumalan kanssa ja katella mitä Hän tahtoo meille opettaa. Raamatun sivuilta Jumala puhuu meille itsestään ja tahdostaan sekä myös siitä miten Hän saa meissä aikaan tahtonsa mukaista loikkimista..eiku liikkumista, elämistä ja olemista. Sana itsessään on voimallinen tekemään tämän meissä. Fil. 2:13-16 Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on Hänen hyvä tarkoituksensa.... Ja kun elämässä tulee aik