Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

1. Aikakirjan sovellus

Kuva
Ensimmäisessä aikakirjassa Daavidin voi sanoa olevan pääosassa. Jeesus oli muuten Daavidin Poika, joten Jeesus Kristus on itseasiassa ensimmäisen aikakirjankin pääosassa. Juutalaiset sijoittavat aikakirjat oman kirjansa viimeisimmiksi juuri aikakirjat, koska ne kertovat Vanhan Testamentin kirjojen tapahtumat koosteena. elämäni pensaita elämäni puita Kun Daavid on Jeesuksen esikuva, kannattaa lukea Daavidin elämästä miten Jumala johdatti ja siunasi häntä. Daavid oli kuitenkin vain ihminen, eli syntinen! Kuitenkin hänenkin kauttaan Jumala osoitti tahtoaan ja hänkin sai tulla nimetyksi Jeesuksen sukupuuhun. Näin Jumalan lopullinen tahto sai tulla juutalaisen kansan kautta esiin.    Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.  ja lahjaksi se saadaan, totaalisesti ja tässäpä sivusto, joka kuvastaa Jumalan antamaa luonnon kauneutta minulle, luonno

1. Aikakirja sanastoa

1-8. Sukuluetteloita/ sukuluettelo 9. Jerusalemin asukkaat 10. Saulin ja hänen poikiensa kuolema/ luopumus 11. Daavid Jerusalemin hallisijaksi/ lupaus, siunaus Daavidin soturit 12. Daavidin kannattajat/ lupaus 13. Liitonarkun siirtäminen/ Jumalan tahto, siunaus 14. Daavid kuninkaaksi/ menestys, johdatus 15. Liitonarkku tuodaan Jerusalemiin/ ilo 16. Leeviläisten kiitosvirsi/ ylistys 17. Jumalan lupaus Daavidille/ rukous, kiittäminen 18-20. Daavidin voitot/ siunaus, oikeamielisyys, nöyryys 21. Daavid toimittaa väenlaskun/ synti, armahtava Jumala 22. Temppelin valmistelutyöt Daavidin puhe johtomiehille/ siunaus 23-27. Temppelin palvelustehtävät 28. Daavidin ohjeet temppelin rakentamista varten/ Jumalan tahto 29. Vapaaehtoiset lahjat/ antaminen, ylistys, kiitos Salomo kuninkaaksi/ menestys 

Heikkous Jumalan lahjana

Kuva
  - 2. Kor. 12:1-10/ Paavalin heikkous Jumalan edessä - Jumala on kouluttanut minua heikkouteen kärsimysteni kautta - rukousten voima ja Jumalan armo tulivat selvästi näkyviin kun parannuin syövästä - elämä ennen uskoontuloa ja sen jälkeen on ollut Jumalan kasvatusta heikkouteen - heikkoudessani olen löytänyt voiman elää Raamatusta   KEHOTUKSEN SANAT: - Fil. 2:2-5/ uskon veljien ja sisarien yhteys - Hepr. 10:24/ kehotus huolehtia toinen toisestamme - Fil. 2:13/ Jumala saa aikaan meissä hyvää - Ef. 5:2,19-20/ rakkaus, ylistäminen - Fil. 4:4-/ kehoitus iloitsemaan Herrassa! 2. Kor. 12:9-10 Mutta Hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Fil. 2:2-5 Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyyd