Hepr. 4:14-16 (- 38 käännös)
Kun meillä siis on suuri ylimmäinen
pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin
pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

Jeesus on meidän ylimmäinen pappimme!
Hän on avannut meille tien suoraan taivaan pyhyyteen, saamme
rukoilla Jumalaa. Rohkeus, hienot sanat, syntisyytemme eikä mikään
voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi
Jeesuksessa Kristuksessa. Hän oli synnitön ja täydellinen, Hänen
tähtensä me olemme vanhurskaita kun tunnustamme syntimme ja uskomme
Jumala
Jumalan armo kannattaa meitä tämän
maallisen elämämme ajan ja vain se johtaa meidät ikuiseen
kirkkauteen taivaaseen. Kiitetään Häntä!
kurottaudutaan rohkeasti Jumalaa kohti armoa rukoillen |
Kommentit