Ruokatapakulttuuria eri kulinaristien silimin

Inhimillisesti ja linnullisesti tarjoiltuna: molemmathan syövät kuitenkin "jotakin"... Sorsien ruokaperinteessä ei ole vuosisatojen saatossa vissiin tapahtunut mitään erikoisempaa muutosta, ellei puhuta hillomunk...eiku pullasorsista. Tekisi muuten mieli munkkie ja kaakaota....öh... lipsahti.. Pysytäänpä kevyellä linjalla. Viralliset heinäsorsathan syövät heinää ja jotain muuta luonnollista tuotetta, ei ihmisen tuottamaa. Ja ruokatavat ovat eärimmäesen varovaesie korvessa eläessään suhteutettuna Tampereella kuokkimiseen. Maaseudulla sorsan tietää syöneen jotakin heinää (huom. ei pullaa), kun on saanut kiinni sen syksyllä "hämärissä olosuhteissa" eli...hmmm...aseella tuikaten.

Sorsien syöttäminen pullalla on yleisesti ottaen positiivinen teko, jos sorsasta tahtoo saada pulleampaa yksilöä kuin luonnollisesti tuppaa olemaan. Tunnetusti ymmärrän omasta kokemuksesta, että heinän syönti ei lihota. Pulla taasen on sitä, missä piilee tukevoitumisen alkeet, toisaalta aikaslailla yksipuoliset. Osittain siksi nykyiseen ruokatapakulttuuriini on pullahtanut uusi uljas lisätodellisuus, ruisleipä. En viittaa siihen, että vaimoni tekemät erinomaiset pullat olisivat saaneet vatsani pullolleen, vaan omatekemä ruisleipä on yksinkertaisesti ravitsevampi vaihtoehto sokerisille leivoksille. On kuitenkin parempi päivittäinen ruokailutapa, että syö muutaman siivun ruisleipää kuin pari pullaa. Kulinaristiset makuhermoni kuitenkin vaativat ajoittain pullaa sekä leivoksia. Pitäähän elämässä olla tasapainoa, millä mittarilla sen sitten mittaakin: kg, cm, fiilis...

Loppujen lopuksi parasta ruokatapakulttuuria edustaa todellisen rukiisen nauttiminen: Raamattu.

Pittää vaan asettuo lapsen asemaan.

1. Piet. 2:1-3

Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu.

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä".